Tein korttitaloo ja nyt se sit sortuu

Vittu mua nyt niin koetellaa.. Mä voin myöntää jo heti alussa että vittu mä en jaksa. Tänään pitkiin aikoihin hyvä päivä,jassulla ja joonaksella kahvilla ja hyvä mieli. Kunnes kello 7 aikaan sain puhelun,jossa kerrottiin Jannen joutuvan taas sairaalaan.. Mä tiesin sisimmässä että näin tulee vielä tapahtumaan,mutta en halunnu silti uskoa sitä. Tottahan se oli ja mut haettiin heti sinne sairaalalle,vaikka ehkä mä en ois just silloin halunnu mennä sinne koska olin vihaa täynnä. Taas "mä hoidan kyllä" lupaukset on ollu tyhjiä,taas unettomia öitä,itkemistä ja tätä paskaa. Sinne se jäi taas yöksi osastolle ja sattuu ihan helvetisti. Se on kuolemaks sille jossei se hoida oikeesti sairauttaunsa ja se pelkkä ajatus että joku kerta se voi vaipua koomaan tai sydän pysähtyä saa mut ahistuksen valtaan.. Oon vaan kelannu,onko musta tähän? Kestääkö mun pää? Nää sairaala reissut on mulle raskaita,mut se ei itte tajua kuinka vakava asia se on millä se leikkii.. Haluaisin vaan päästä karkuun tätä kaikkea,en vaan jaksa haluan hengähtää ja olla edes vittu hetken ilman huolia. Pelkään etten saa sitä tajuamaan ennenku on liian myöhäistä.. Oon yrittäny kaikkea,oon avuton..kumpa voisin olla se joka sen sais järkiin ja ehkä pelastais siten sen hengen. En tiedä mitä itselleni teen? Vittu kaikki on päin persettä ja tuntuu että musta ei ois mihkään. Oon miettiny taas tänki blogin jäädyttämistä koska mua ahistaa kirjottaa tänne välillä enkä taaskaan halua/osaa/pysty kirjottamaan kaikkea mitä ja miten tunnen.. :c "miks kaikki sanoo että mun pitää olla vahva,miks se oon mä jonka pitäis muka jaksaa? Liikaa paskaa,se väkisinki maahan painaa.." Tuntuu ku hengitys salpaantuis,oon ahdistusta täynnä enkä osaa sitä käsitellä. Yksin,joka tapauksessa aina yksin. Kelaan asiat yksin,yritän yksin,romahdan yksin,yritän jaksaa ja nousta yksin,epäonnistun yksin ja tätä litaniaa vois jatkaa vaikka kuinka pitkälle.. Mut mikä voima saa mut silti yrittämään,vaikka tuntuuki ettei musta oo yksin mihkään?! Liian paljon yhdelle ihmiselle,joskus haluaisin vaan näyttää kaikille suoraan miten voin,purskahtaa vaan itkuun niiden edessä! Mut en osaa sitä,en pysty koska haluan niin paljon olla vahva tai edes näyttää siltä.. Mä haluan vaan purkaa tän kaiken ryyppäämällä vaikka sitten yksin... Ku en muulla osaa helpottaa omaa oloani näköjään. Joku piristävä aika rakkaiden kavereiden kanssa vois auttaa parhaiten,muttei ikinä saada vanhaa porukkaakaan yhteen samaan aikaan ja mikää ei oo niiko enne :'c mulla on vaan niin suunnaton ikävä entisiä hetkiä kavereiden kanssa..
Kello on nyt pian seitsemän ja en oo nukkunu yhtään koska tästä ne unettomat yöt taas alkaa! Mietin lähenkö 8 sairaalaan,vai jätänkö menemättä ja käyn vaan kattomassa illalla.. Sydän sanoo muuta ku pää ja siks tuntuuki että pää on aivan sekasin :'c no joo meen suihkuun yms.